Partiopojan blogi

Kertomus 12-vuotiaasta pojasta, Cristian Fernandezista, kertoo kuinka lapsuus dramaattisimmillaan vaikuttaa ihmiseen. Cristian surmasi kaksivuotiaan pikkuveljensä hakkaamalla hänet kuoliaaksi. Yhdysvaltalaiset syyttäjät haluaisivat tuomita Cristianin elinkautiseen vankeusrangaistukseen, koska pitävät häntä äärimmäisen vaarallisena ja heidän mukaansa ”yleisöä pitää voida suojella pojalta”.

Cristianin lapsuus on ollut varsin traaginen. Äiti synnytti Cristianin vain 12-vuotiaana eikä pojan isä ollut koskaan kuvioissa lähinnä siksi, että hän joutui vankilaan saatettuaan tytön raskaaksi. Cristian joutui kaksivuotiaana äitinsä kanssa sijaiskotiin, kun paljastui että pari asui huumeita käyttävän 34-vuotiaan isoäidin luona kurjissa olosuhteissa. Myöhemmin perheen isäpuoli ampui itsensä perheen silmien edessä välttyäkseen hyväksikäyttö- ja pahoinpitelysyytteiltä. Psykologien mukaan Cristian on tunnemaailmaltaan kehittymätön rankasta elämästään johtuen. He pitävät häntä enemmänkin uhrina kuin tekijänä. Cristianin esimerkki on tietysti äärimmäinen, mutta hyvä osoitus siitä millainen merkitys lapsuudella on. Se on elämän pohja meille kaikille.

Se oli elämän pohja myös Suomen suurmiehelle, marsalkka Mannerheimille. Hänen perheensä rikkoontui hänen ollessaan pieni. Hän koki sotia ja mm. oman poikansa menettämisen vuonna 1894. Hänestä kertovissa kirjoissa ei voi olla huomaamatta, miten sekä lapsuuden että myöhemmän elämän traumat vaikuttivat hänen käyttäytymiseen ja tekoihin. Mannerheim oli uskoton, piikittelevä ja särmikäs. Nuoruudessaan hän oli monenlaisissa vaikeuksissa, myöhemmin etsimässä jatkuvasti seikkailuja ja iäkkäämpänä yksinäinen, ”ylhäinen eristäytyjä”. Hän ei kokenut ketään vertaisekseen eikä hänellä ollut ketään läheisiä. Hän oli kiistatta suurmies, joka kipusi huipulle. Huipulla vain oli yksinäistä.

Lapsuus voi olla hyvä ja vankka perusta, jonka päälle on helppo rakentaa elämä. Mutta se voi olla myös vahva riippakivi, josta sinun on osattava päästää tarvittaessa irti. Se ei ole helppoa, sillä lapsuuden merkitys on iso ja asioita on vaikea huomata sillä ne ovat liian lähellä etkä halua niitä huomata. Tämä aiheuttaa usein vain lisää ongelmia, sillä silloin kun alat väistelemään epämiellyttäviä tilanteita ja asioita, jäät paitsi monesta elämääsi rikastuttavasta asiasta. Ajaudut kerta toisensa jälkeen samanlaisiin tilanteisiin osaamatta ratkaista niitä. Ajattelet ehkä, että ”elämä opettaa”. Se pitää paikkansa, mikäli osaat ottaa elämän opetuksista oppia. Mikäli ”elämän opetus” on sinulle ainoastaan oppi siitä, mikä satuttaa ja mitä pitää väistää, oppi on väärä. Sellainen vain kaventaa elämääsi.

Voi olla tuskallista tiedostaa todellisuus. Lapsena tyydyttämättä jääneet tarpeet eivät häviä sinusta. Ne elävät sinussa ja etsivät tyydytystä. Menneisyys vaikeuttaa nykyhetkeäsi siten, että kohdistat nykyhetkeen vääriä odotuksia. Et tunnista näitä odotuksia lapsen perustarpeiksi vaan koet ne yhtä todellisina aikuisena kuin koit ne aikoinaan ollessasi lapsi. Et ymmärrä, että voit huonosti vaan koet, että olet huono. Oikeasti et ole huono, sinä vain voit huonosti. Kohtelet itseäsi samoin, kuin sinua on kohdeltu. Kohtelet siis itseäsi aikuisena siten, kuin sinua on kohdeltu lapsena. Olet siis jatkanut siitä, mihin vanhempasi ovat jääneet. Syy on suurelta osin rakkaudettomuudesta ja sinuun kohdistunut rakkaudettomuus on muuttunut rakkaudettomuudeksi, jonka kohdistat itseesi. Kuinka kohtelet itseäsi, on peräisin menneisyytesi kokemuksista. Jossain matkasi varrella olet vakuuttunut siitä, ettei rakkaus ole sinua varten.

Se, miten sinua on menneisyydessä kohdeltu, on muodostunut ratkaisevaksi ajatukseksi itsestäsi siitä, minkä arvoinen ihmisenä itse olet. Lähelläsi olleet ihmiset ovat määritelleet sinun puolestasi arvosi sillä, miten he ovat sinulle rakkautta osoittaneet. Tai ennemminkin sillä, kuinka he ovat jättäneet rakkauden osoittamatta. Kun olet itse vakuuttunut arvottomuudestasi, olet alkanut ympäröidä itsesi ihmisillä, jotka ovat kohdelleet sinua huonosti. Et välttämättä edes ymmärrä heidän kohtelevan sinua huonosti, sillä olet niin tottunut siihen että pidät sitä normaalina. Kun et ole saanut tulla nähdyksi etkä kuulluksi, sinusta on tullut ihminen joka ei näe eikä kuule itseään. Rakkaudettomuus on synnyttänyt sinulle syviä haavoja. Erityisen syviä ne ovat, jos olet kokenut sitä lapsena vaikkakin rakkaudettomuus synnyttää haavoja kenessä tahansa. Lapsena et ole voinut olla edes tietoinen näistä haavoista, sillä ne voi tiedostaa vasta saadessasi rakkautta. Jos olet lapsena elänyt tilanteessa, jossa sinua on kohdeltu väärin, olet tottunut siihen. Et ole voinut ymmärtää, että sinua on kohdeltu väärin vaan olet oppinut kokemaan itsesi vääränä. Olet siis oppinut arvosi siitä, kuinka vanhempasi ovat sinua kohdelleet.

Sinulla ei ole lapsena ollut vaihtoehtoja, sillä olet ollut kaikkien lasten tavoin vanhemmistasi niin totaalisen riippuvainen, että olet joutunut hylkäämään omat sisäiset tunteesi ennemmin kuin että olisit luopunut vanhemmistasi. Lapsena olet joutunut kasvamaan isojen ihmisten murskaavan ylivoiman edessä. Vanhempasi ovat olleet jo fyysisesti niin paljon suurempia että sinä, kuten jokainen lapsi, olet ollut täysin voimaton heidän edessään. Lisäksi vanhempasi ovat olleet myös henkisesti sinua suurempia, niin että olet sisäistänyt kasvaessasi nämä ylivoimaiset kuvat vanhemmistasi. Sinun on täytynyt totella heitä, jotta olet saanut turvan. Kun olet tehnyt kaiken niin kuin he ovat määränneet, asiat ovat menneet hyvin. Olet joutunut rakentamaan turvarakenteita, koska olet lapsena kokenut niin suurta turvattomuutta, että ainoa turva on löytynyt juuri turvarakenteista. Kun joudut asettamaan kyseenalaiseksi omia varhain rakentamiasi turvarakenteitasi, joudut kohtaamaan juuri sen turvattomuuden, jonka päälle olet turvarakenteet rakentanut. Koet turvattomuuden kokemukset yhtä voimakkaana kuin lapsena. Siksi saatat kokea muutoksen keskellä, että koko maailmasi hajoaa tai että tulet ”hulluksi”. Et näe, että lapsuutesi rakkaudettomuus on perimmäinen syy ongelmiisi, sillä olet kehittänyt sellaisia selviytymiskeinoja joihin olet samaistunut niin lujasti, että niistä on tullut sinun valeminä. Et tunne itseäsi, sinun todellinen identiteetti on sinulle vieras ja olet samaistunut valeminääsi. Olet kuljettanut valeminäsi mukanasi aikuisuuteen ja reagoit ihmisiin, tapahtumiin ja itseesi tämän valeminän kautta. Elät siis elämää, joka on menneisyytesi sitomaa.

Olet jo lapsena kokenut olevasi huono sen sijaan, että olisit ymmärtänyt voivasi huonosti sen vuoksi, että olet joutunut elämään rakkaudettomassa ympäristössä. Kun aikuisena saat kokea todellista rakkautta ja ymmärrät, millaisia menetyksiä olet kokenut, vanhat sisäiset haavasi aukeavat. Todellinen rakkaus muodostaa uuden näkökulman, jolloin huomaat menneisyytesi väärinkohtelun sellaisena kuin se on ollut. Siksi rakkaus tekee sinulle kipeää ja siksi vastustat sitä ja torjut todellisen rakkauden itseltäsi. Et luota toiseen ihmiseen ja tämän todelliseen rakkauteen. Torjut luotettavat ja rakastavat ihmiset ja hakeudut sellaisten luo, jotka kohtelevat sinua huonosti tai olet yksin. Huonosti kohtelevien ihmisten seurassa sinulla on kierolla tavalla turvallista, sillä hallitset tilanteen joka on sinulle entuudestaan tuttu. Selviät siitä sillä ”pelillä”, jota olet tottunut ”pelaamaan” jo lapsesta saakka. Todellisessa rakkaudessa ei ole tilaa ”pelille”.

Jos menneisyytesi on sinulle käsittelemätöntä, se vääristää näkökykyäsi ja olet tehnyt ympärillesi miinakentän. Jos joku sanoo sinulle väärän sanan tai toimii väärällä tavalla, miinakenttäsi aktivoituu ja saa sinut reagoimaan yllättävällä ja kohtuuttomalla tavalla. Se johtuu siitä, että miinasi räjähtävät. Et kykene näkemään toista ihmistä sellaisena kuin hän on. Et kykene liittymään toiseen ihmiseen vaan käytät häntä hyväksesi. Koska olet jäänyt vaille rakkautta lapsena, olet alkanut selviytyä ja suoriutua elämästä sen sijaan että eläisit elämääsi. Koska tarpeesi tekevät sinusta haavoittuvan, joudut usein pettymään. Kaikki ihmiset eivät suinkaan ole turvallisia eivätkä kaikki kykene antamaan sinulle sitä, mitä tarvitsisit. Joudut paitsi pettymään, myös tulemaan kaltoin kohdelluksi, pilkatuksi, jopa hylätyksi. Kun tämä on tapahtunut varhain lapsuudessasi, sinusta on syntynyt ihminen jolla ei ole minkäänlaista kokemusta siitä, että toisen lähellä olisi turvallista ja hyvä olla. Kun olet riittävän usein haavoittunut, toteat että toiset ihmiset ovat vaarallisia. Toteat, että on paras suojautua, paras olla näyttämättä todellisia tarpeitasi ja ryhtyä vahvaksi. Näin inhimilliset tarpeesi jäävät tyydyttämättä. Tyydyttymättömät tarpeesi puolestaan synnyttävät pahaa oloa, jonka todellista luonnetta et ymmärrä. Pyrit lääkitsemään pahaa oloasi sillä, mikä ”lupaa hyvää” eli esimerkiksi alkoholilla, arvostuksen hakemisella omiin suorituksiisi tai vaikkapa seksillä. Kun tavoittelet niitä niiden itsensä vuoksi, syntyy tilanne, jossa sinänsä oikeaan tautiin saat vääriä lääkkeitä.

On nimittäin niin, että meissä ihmisissä syntyy se, mikä saa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Tutustumme itseemme toisten ihmisten kautta. Meistä tulee se, millaisina muut meidät näkevät. Me piirrämme usein tietämättämme kuvan itsestämme, sillä rivien välissä lukee usein se, mitä olemme ja mitä emme ole. Usein emme kykene auttamaan muita ihmisiä, koska emme itsekään osaa elää vastaavanlaisissa tilanteissa emmekä ole koskaan käsitelleet niitä varsinkaan itsemme kanssa.

Ongelmat on usein mahdollista jäljittää tavalla tai toisella lapsuuteen. Lapsuus pitäisi osata rakentaa lapselle ”riittävän hyväksi”. Sen ei tarvitse olla täydellinen, mutta perusasioiden rikkoontuminen kantaa pitkälle aikuisuuteen – mahdollisesti hautaan saakka. Kun olet itse vanhempi, sinun pitäisi pystyä näkemään asioita lapsen silmin sillä niin monet sinusta pieneltä tuntuvat asiat ovat lapselle isoja asioita. Lapsen tulee saada olla lapsi, toteuttaa itseään ja löytää itsensä. Sinun tehtävä ei ole elää lapsen kautta vaan antaa hänelle eväät omaan elämään. Yritä myös huomata, että puutteet itsessäsi eivät johdu välttämättä sinusta itsestäsi. Sinun voi olla helpompi katsoa itseäsi peilistä, kun ymmärrät että kaikki ei aina ole sinun omaa syytäsi. Samalla toivottavasti ymmärrät, että lapsuutesi traumoja ei ole järkevä siirtää eteenpäin seuraaville sukupolville.

Sinun ja oman lapsesi suhde on lapsellesi kaikkien ihmissuhteiden kulmakivi ja malli siitä, millainen paikka maailma on. Siis malli siitä, onko häntä ympäröivä maailma turvallinen ja ennustettava vai vaikeasti ymmärrettävä. Onko se kylmä ja välinpitämätön tai kykenemätön vastaamaan lapsesi tarpeisiin. Kiintymyssuhde sinun ja lapsesi välillä muokkaa hänen käsitystään hänen omasta arvostaan. Turvallinen kiintymyssuhde sinun ja lapsesi välillä on myös se, mikä tekee hänestä tarpeeksi rohkean tutkimaan maailmaa omin päin hänen kasvaessaan. Jotta hän uskaltaisi päästää otteen irti sinusta, hänen on tiedettävä että olet olemassa myös hänen palatessaan. Riittävän turvallisessa kiintymyssuhteessa asia on juuri näin ja siksi yksi kiintymyssuhteen tärkeistä puolista onkin itsenäisyys. Itsenäisyys on uskallusta sanoa ei, asettaa rajoja tai olla erimieltä tietäen, että ihmissuhde kestää sen. Ratkaisevaa on se, miten sinä, eli lapsesi ensimmäinen kiintymyshahmo, häntä kohtelet sillä se muodostaa yhden hänen persoonallisuuden piirteistä. Kyky tunneperäiseen tulkintaan ja vahvistamiseen ovat siksi niin tärkeitä, koska silloin lapsellasi on kyky havaita, ymmärtää ja peilata toisten ihmisten tunneperäisiä viestejä. Tuhoisia käyttäytymismalleja ovat välttelysi, huomiota jättämisesi ja torjumisesi etenkin silloin, kun lapsella olisi tarvetta lohduttamiseen, tukemiseen ja tunneperäiseen vahvistamiseen. Siitä, minkä lapsesi kokee sinun kanssasi, tulee hänelle normi. Tuntemattoman nuoren runo kertoo kaikessa yksinkertaisuudessaan sinun tehtäväsi vanhempana: ”Ei millään muulla ole lopultakaan mitään merkitystä – ei millään – ei yhtään mitään – kuin sillä, että lapsia rakastetaan”.

Turvallinen kiintymyssuhde kehittää lapsellesi hyvän ja terveen itsetunnon. Heikko itsetunto aiheuttaa taipumusta erilaisiin persoonallisuuden piirteisiin. Niitä voivat olla ylenmääräinen riippuvuus ja takertuvuus, valtava huomion ja vahvistuksen saamisen tarve, itsenäinen ja kova ulkokuori jonka taakse kätkeytyy lapsen torjutuksi tulemisen pelko sekä usko siihen, että tunteiden osoittaminen on täysin turhaa, koska kukaan ei kuitenkaan tahdo vastata niihin eikä ymmärtää niitä.